Joululoman jymyuutiset

Ingame: Keskiviikko 15.1. Lehti saapuu aamiaispöytään

Joulu oli ja meni, ja täällä on taas Korpparikaaos valmiina kertomaan uusia totuuksia. Syksy oli turhan hiljainen, mutta Korpparikaaos on erittäin otettu tästä reipastumisesta, mitä tapahtui joulun alla ja joululomalla. Te luulette, että voisitte paeta meidän valvovaa silmäämme. Mutta me olemme sielläkin, missä ette olettaisi!

Ketään ei todennäköisesti kiinnosta muut uutiset, kuin se, että rakas Alfamme on iskenyt koulun entisen jääkuningattaren Vivianna Westin. Miten? Sitä edes Korpparikaaos ei tiedä, mutta toimitus todisti kaksikon suudelmaa, josta voimme ystävällisesti myös jakaa kuvan.

(tässä kuva suutelevasta kaksikosta)

Korpparikaaos on hieman ihmeissään tästä parivaljakosta, mutta ymmärtää nyt miksi Alfalla on fanikerhonsa. Onko hän kiinnostunut ylipäätänsä nuoremmista oppilaista, vai vain Vivianna Westistä? Westin tiedetään myös olevan kaikin tavoin epävakaa, joten ihan tasapainossa tämä suhde ei kuitenkaan ole. Suudelma näyttää aidolta, mutta onko kyse nuoren tytön vedätyksestä, vai löysikö West miljonäärinsä? 

Korpparikaaos ei myöskään voi olla pohtimatta, että missä välissä tämä on tapahtunut? Jopa Korpparikaaoksen kirjoittajat tietävät, että oppilas-opettajat suhteet ovat laittomia, tai ainakin hyvin kyseenalaisia. Kuitenkin, melkein tekisi mieli onnitella Westiä, sillä tämä miesvalinta on parempi kuin Rashad ja Jones yhteensä ja melkein tuplasti heidän ikäisensä. Myös älykkyys ja ulkonäkö ovat kokeneet samanlaisen kasvun.

Unelmien poikamihet sekä naiset

Joulu on tulossa ja niin myös joulutanssiaiset. Yleensä joulun alla myös ihmiset pariutuvat, ainakin viimeistään Joulutanssiaisten vaikutuksesta, kun on ensin tallattu parin varpaille useampaan kertaan. 

Tänä vuonna valmiita pariskuntia on kuitenkin vähemmän, vain Harriet Jones ja Travis Stanson, sekä Stella Gibbs ja Freya Morgan, vaikka jälkimmäisen parin olemassaolonsa useimmiten unohtaakin. Heidän näkemisensä on kuin harvinaisen lintulajin spottaamista. Joten niinpä Korpparikaaos on ottanut asiakseen ruotia koulun potentiaaliset sinkut. 

Romeo Boleyn tulee ensimmäisenä mieleen, romanttinen nimi voi olla jo enne. Tai sitten ei, sillä Korpparikaaos ei usko Romeon huutelevan kenenkään parvekkeen alla.  Hyvä vaihtoehto, jos ei halua mitään vakavaa. Tälle jätkälle ykkönen on hän itse. 

Toisena meillä on Maddox Wright, tai Dante, kuten hänet paremmin tunnetaan. Hän vaikuttaa uudelta Turnerilta, tai ainakin halvalta kopiolta. Rigel Turner oli legenda, syystäkin. Parin vuoden päästä hän voi olla erittäin potentiaalinen. 

Xavier Villard, tämä jokseenkin vähälle maininnalle päätynyt puuskupuh-jätkä. Onko kukaan huomannut tatuointia hänen olkavarressaan? Ehkä tämän hiljaisen pojan sisällä asuukin herrasmies, josta voisi olla potentiaalia poikaystäväksi asti? Vai onko hän sittenkin salaa vähän kapinallinen?

Valerie Fei ja Valeria Andreiscu, teillä on liian samankaltaiset nimet ollaksenne molemmat uusia, joten olkoon Fei yksinkertaisesti Rie ja Valeria Val. Nämä molemmat ovat potentiaalisia kumppanivaihtoehtoja, Rie jos ei halua halkaista atomeja ja Val, jos haluaa saada kallonsa halkaistuksi. Kumpikaan ei halua mitään erityisen vakavaa, liekö sitten taustalla kokeilunhalua vai traumoja? 

Rohkelikkotornissa on varsin villi meno, joten jos haluat villimpää kumppania, niin valintasi voisi olla Wren Deverell tai Felix Briggs. Ehkä tämä villeys on myös yhdistävä tekijä, sillä Felix vie Wrenin joulutanssiaisiin. Lämpeneekö tässä joku muukin kuin kaakao?

Viimeisimpänä mainittakoon  Jens-Alfrigg Frøchen, eli tuttavallisimmin Alfa. Korpparikaaos on tullut siihen lopputulokseen, että tämä hyvännäköinen sinkku olisi kaikkein paras kumppanivaihtoehto. Hän on älykäs, hyvännäköinen, musiikillisesti lahjakas ja tarina kertoo, että hän osaisi myös tanssia ja laulaa. Varsinainen unelmien poikaystävä, mutta voi olla että ikäero tuottaa ongelmia. Ehkä hänellä on hyvin kasvatettu ja komea pikkuveli? 

Jokainen jolla on silmät päässä, on voinut huomata Alfan viikinkimäisen lihaksikkaan ja voimakkaan olemuksen. Onneksi ikä ei ole este, vai vain hidaste. Ja herää kysymys, että miksi Alfa on sinkku? Hän on kaikin puolin täydellinen unelmien poikaystävä kenelle tahansa.

Korpparikaaos kannattaa Alfa-kerhon olemassaoloa, sillä jokaisen on hyvä tiedostaa mitä kannattaa tavoitella joko olemukseltaan, tai kumppaniltaan. 

Halloweenin rakastavaiset

Syksy on jälleen edennyt ja Korpparikaaos on suorastaan tylsistynyt. Joko oppilaat ovat oppineet pitämään salaisuudet salaisuutena tai sitten elämämme on todellakin tylsää. 

Lohdutukseksi kurpitsajuhlien aikana leiskui ihmeeksemme muutakin, kuin vain kurpitsalyhdyt. Karkki vai kepponen -kierroksella nähtiin söpösti toisiaan kädestä pitävät Gregory Thorne ja Cecilia Egerton ja huhu kertoo heidän menevän yhdessä joulutanssiaisiin. Tämä ei toisaalta yllätä ketään, mutta voisiko joku sanoa Thornelle, että vähän reippautta toimintaan? Tuota menoa Cecilia on jo seuraavan pojan käsivarsilla, ottajia varmasti olisi. 

Mitä toiseen Thorneen tulee, on hän jopa joidenkin ennustusten vastaisesti yhä onnellisesti yhdessä Sherry Stevensin kanssa. Mutta liekö mikään liima kyllin vahvaa pitämään tämän nelikon onnellisesti kasassa.

Fiona Lee ja Evan Lynn ovat näyttäneet löytävän yhteisen sävelen. Tai ainakin yhteisen sairasvuoteen, sillä kaksikko nähtiin Kurpitsajuhlien jälkeen sairaalasiivessä yhdessä. He olivat myös mystisesti “eksyneet” edeltävänä iltana, Korpparikaaos ihailee näitä selityksiä ja jää uteliaana odottamaan jatkoa. 

Kurpitsajuhlassa näkyi myös kaksi vierailevaa tähteä. Vivianna West ja Eliza Levi vierailivat pukeutuneena nunniksi, joista West toteutti konseptin vakuuttavammin. Alfa kuitenkin hoiteli nunnat ulos, ennenkuin edes selvisi, mitä kaksikko täältä haluaa. Korpparikaaos on iloinen nähtyään, että Alfalla on arvovaltaa kotätäkin kaksikkoa kohtaan. 

Suurin kysymys on, että onko koulun turvallisuustilanne retuperällä? Kuinka kaksi oppilasta voi vain kävellä sisään, ja vain yksi opettaja huomaa? Olivatko kurpitsamehut pulloissa oppilaiden vai opettajien takia?

Seuraavalla kerralla paneudumme joulun ihmeelliseen maailmaan, muistakaa olla kilttejä.

Korpparikaaoksen paluu

Jälleen totuus on keskuudessamme, sillä hiljaiselon jälkeen Korpparikaaos on jälleen elvytetty. Kenen toimesta, sitä saatte miettiä keskuudessanne.

Uusi ikäluokka on nousemassa, vaikka kaikki kunnia edeltävänä keväänä valmistuneille, Eliza Levi, Vivianna West, Jose Da Silva, Rigel Turner, Timothy Morgan ja Colin Quill te annoitte suuntaviivat meille siitä, että miten ei kannata toimia. Ikävä kyllä kaikki eivät tätä tajunneet, sillä mainittakoon ensimmäisenä Charlie Beckett ja Wren Deverell. Koko koululle kävi selväksi, että Wren on selkeästi niin epätoivoinen, että Charlien pitää järjestää turnajaiset, jotta toinen saisi tanssiparin joulutanssiaisiin. Korpparikaaos tukee tätä turnajaistoimintaa, mutta ovatko he kaksi koskaan miettineet, että jos olisivat vain yhdessä? Vakka kantensa valitsee.

Heidän spektaakkelinsa vain jatkui alkajaisjuhlassa, sillä harvemmin ketään on kysytty jo silloin joulutanssiaisiin ja jos on, niin harvemmin keppihevossaattueessa. Korpparikaaos jää odottamaan mielenkiinnolla Dakota Reynoldsin vastausta, mutta hänen kannattaa ymmärtää se, että saattaa olla kolmas pyörä tässä Beckettin ja Deverellin suhteessa.

Korpparikaaos uskoo, että Deverellin ja Beckettin toiminta antaa paljon kirjoittamisen aihetta. Korviimme rantautui myös huhu Jens-Alfrigg Frochenin fanikerhosta, toiselta nimeltä Alfa-fanikerhosta. Tämä kerho on koonnut itsensä ilmeisemmin kesän aikana ja se keskittyy Alfan fanittamiseen. Kuinka moni tähän Alfan fanikerhoon liittyy, mikä on kerhon todellinen aikomus ja miten Alfa tähän itse suhtautuu? Se jää nähtäväksi ja Korpparikaaos jatkaa tarkkailua.

Kesän aikana on ilmaantunut muutamia pareja, nimittäin ilmeisemmin molempia Throneja on lykästänyt. Jasper Thornen ja Sherry Stevensin lempi leiskuu, mutta huhu kertoo uudesta kilpakosijasta. Kiinnostuukohan Jasper enemmän skotlantilaisesta, varsin eläväisestä prinsessasta? Gregory Thorne on ilmeisemmin edistynyt johonkin Cecilia Egertonin kanssa, mutta hän ei ole penaalin terävin kynä. Voipi olla, ettei kumpikaan heistä edes tajua seurustelevansa vielä hetkeen.

Kumpi Thorne eroaa aiemmin? Saavatko Deverell ja Beckett jotain parisuhteen tapaista? Vai onko koulun paras saalis Alfa? Tämä jää nähtäväksi, mutta voitte olla varmoja, että Korpparikaaos seuraa.

Tekemistä keväälle rakkaat lukijat

Korpparikaaos on erittäin pahoillaan Da Silvan äkillisestä poistumisesta koululta, sillä koulun älykkyysosamäärä laski huomattavasti. Onneksi Da Silva oli todella ystävällinen meitä kohtaan ja jätti koko koululle puuhaa kevään ajaksi. Toteuta jos uskallat, tiedossa on mainetta ja omien rajojen kokeilemista.

1p. tehtävät

– Syöminen pöydän alla salissa

– Nimen raaputtaminen suurensalin pöytään

– Kehukirje salaiselle ihastukselle/ihailemallesi ihmiselle

2p.

– Spotaani puhe tai esitys

– Suutele tuntematonta (ei kaveri tai kumppani)

– Käytävällä olo sallitun ajan ulkopuolella

– Kaverin tavaran piilotus julkiseen tilaan

3p. tehtävät

– Salabileet (+ 3 pistettä jos järjestäjä)

– Alkoholin juominen koululla

– Muhinointi luutakomerossa

– Yö muualla kun tuvassa

– Käy toisessa tuvassa

– Saa jälki-istuntoa

– Luihuisten tuvan järven alaisen ikkunan ulkopuolelle nimikirjaimet

5p. tehtävät

– Joku pila opettajille yleisissä tiloissa

– Viuhahdus

– Alkoholin pölliminen opettajalta

– Kielletyn metsän keskellä sijatsevaan suureen tammeen kaivertaminen

– Muu kielletty päihde kuin alkoholi

10p. tehtävä

– Kaksintaistelu

Max 70p.

Pariutumisen taikaa joka nurkassa

Syksy on hyvin kohta vaihtumassa jouluksi ja edessä on Korpparikaaoksen lempiaikaa, eli joulutanssiasparien etsiminen ja muuten kaikenlainen pariutuminen. Pariutua tässä koulussa on jälleen osattu, sillä Vivianna West ja Armstrong Jones ovat menneet kaikkien yllätykseksi kihloihin. West tunnetaan koulun jääkuningattarena, joten herää kysymys siitä, että minkälaisia tulentekovälineitä Jones on käyttänyt, jotta on saanut Westin sydämen sulatettua. Vai onko se edes sulanut? Huhu kertoo, että West viihtyisi paljon vessassa oksentamassa, joten olisikohan pulla uunissa?

Pariutumisessa vauhtiin on päässyt myös Freya Morgan, sillä hänet on viime aikoina yhdistetty niin Amir al-Ayadin, Igor P-R:n kuin Stella Gibbsin kanssa. Kaikkien yllätykseksi Morgan valitsi Gibbsin, joka seurusteli viime vuonna Henry Fitzgeraldin kanssa. Oliko Fitzgerald niin huono poikaystävä, että Gibbsistä tuli lesbo? 

Igor P-R ei ole jäänyt myöskään lehdelle soittelemaan, vaan viritti tunnelmaa Bianca Iverneyn kanssa. Kaksikko nähtiin vaihtamassa kariesbakteereja aktiivisesti korpinkynnen tuvan läheisyydessä. Onnea heille, ja Korpparikaaos on ilahtunut siitä, ettei Igor P-R ole niin takakireä kuin siskonsa Savannah. 

Savannah P-R on koulun ikioma moraalipoliisi, ja hän vaikuttaa siltä, että ei aio olla kiva kenellekään. Edes itselleen, mutta toisaalta onko moraalipoliisimme niin puhdas kuin antaa ymmärtää? Korpparikaaoksen saaman lähteiden mukaan, Savannahilla on pohjois-amerikan paras viinapää, useampi “tyyppi” jäi kaipaamaan tuon seuraa ja ripaskakin luonnistuisi häneltä hyvin. Lähde tosin haluaisi myös tietää, että mitä tapahtui “puuhapussille”? Niin haluaa Korpparikaaoskin, sillä mikä on puuhapussi? Kaikilla hyvin eri näkökulmat tähän asiaan. 

Nuoremmat oppilaat ovat olleet vielä yllättävän kiltisti. Huhu kuitenkin kertoo, että he ovat kunnostautuneet joulutanssiparien etsinnässä vanhempia oppilaita paremmin. Jopa sillä eniten mölyävällä muskettisoturilla on pari, onnea ja pitkiä hermoja Gaia Elmstreetille. Cecilia ja Lavinia Edgerton taitavat molemmat jäädä ilman paria, sillä Lavinialle ei kelpaa kukaan ja Cecilia on mielistynyt punapäihin. Kiinnostava hahmo on Charlie Beckett, sillä hän on valloittanut useamman nuoremman tytön ja kerää ilmeisemmin haaremia. Tuleeko Charlie Beckettistä uusi Rafael Hawkes? Koulun naissankarin muistaa aivan varmasti monet lukijamme, mutta monet myös muistavat sen kuinka häneltä meni jalat alta Sophie Fortunen kanssa. Varoitus, Beckett, parisuhde ei ole oikotie onneen. 

Rakkaat lukijamme, tiedämme sen, että haluatte tietää mielipiteemme huispauksesta. Edellinen ottelu oli harvinaisen viihdyttävä, vaikka odotimme koko ottelun ajan, että West menettää hermonsa ja hakee itse sen siepin. Puuskupuhien onni on onneksi lähtenyt laskuun, ehkä vaahtokarkit ja kaakaot olivat loppu heidän tuvastaan. Ehkä tänä vuonna huispauksesta tulee mielenkiintoista.

Uusi vuosi täynnä kaaosta

Viime lukuvuosi oli ehkä turhan hiljainen, mutta tänä vuonna puhaltaa uudet tuulet Korpparikaaoksen kanssa. Uudet lukijat, tässä on teille koulun ainoa totuuden lähde!

Vaikka syksyä on kulunut vain vähän, on suurin osa ollut jo oikein tuotteliaita tekemisiensä suhteen. Luotettavat lähteemme kertovat Eliza Levillä olevan vakituinen hihna kädessään, ilmeisemmin leikit Timothy Morganin kanssa eskaloituivat pahasti. Kiirettä tuntuu myös olevan Colin Quillilla ja Henry Fitzgeraldilla, jotka molemmat ihmettelevät Rigel Turnerin perään. Kumpi tekee aloitteen, vai luotetaanko tälläkin kertaa Turnerin toimintaan?

Uusia kasvoja on koululle tullut myös muutamia. Mainittakoon nyt ensimmäisenä henkilöt joilla on aivan liian pitkä sukunimi, eli Igor ja Savannah. Korpparikaaos säästää painomustetta. Sisaruksilla vaikuttaa olevan erikoisemmat välit kuin Joneseilla ja Korpparikaaos kuuli huhua myös seksimagiasta. Onko Igorin hurmaamat Bianca Iverney, Freya Morgan ja Lavinia Edgerton tietoisia tästä? Ja mikä osuus siskolla on asiaan?

Lavinia Edgerton on myös uusi tulokas. Hän vaikuttaa siltä, että on liian nössö toimiakseen minkään suhteen, mutta eihän sitä tiedä jos hän vaikka intoutuu ennen joulua. 

Koulua läsnäolollaan innoittaa myös Jasper ja Gregory Thorne. Serkukset, joista toinen ilmeisemmin puhuu ja toinen ajattelee. Ulkonäkö on jätkillä ainakin kohdallaan, joten Korpparikaaos uskoo heidän vaikuttavan monien oppilaiden elämään. 

Uutisista mielenkiintoisin on jälleen Vivianna Westin elämä ja teot. Huhujen mukaan West on kokenut oman tuhkimotarinansa ryysystä rikkauksiin, eikä olisi enää West vaan Dagger. Korpparikaaoksen lähteiden mukaan Daggerit eivät olleet mitenkään kiva suku, joten se selittänee Westin oikkuja. Selittääkö se myös sen, että Westillä tuntuu olevan lämpimät välit herra Alfrigg-Frocheniin, sillä lähteemme kuuli Westin ehdottaneen salasuhdetta. 

Onko Westillä tosiaan salasuhde Frochenin kanssa? Tekeekö Edgerton jotain? Onko Igor perustamassa haaremia? Oletko team Colin vai team Henry? Kaikki tämä selviää vielä joskus Korpparikaaoksesta.

Syksyn uutiset

Kouluvuosi on mennyt jo hyvää vauhtia ja olettekin rakkaat lukijanne varmasti miettineet, että olemmeko kenties lopettaneet. Ei, Korpparikaaos on ollut kannoillanne, mutta olette olleet yllättävän rauhallisia alkusyksyn. Palataan nyt kuitenkin tosiasioiden äärelle, ja tarkastellaan koulun suhdekuvioita.

Vivianna West ja Armstrong Jones seurustelevat edelleen, kaikkien suureksi yllätykseksi. Korpparikaaos tosin uskoo, että suhde katkeaa viimeistään huispauskiireiden alkamiseen. Luihuisella on iso pala kakkua haukattavana, jos meinaa tänä vuonna pärjätä huispausmestaruuskisassa.

Harriet Jones ja Travis Stanson seurustelevat myös edelleen. Kutsua häihin ei ole vielä ilmestynyt, mutta Korpparikaaos ei yllättyisi jos pari anoisi erivapauden mennä alaikäisenä naimisiin. Huhu tosin kertoo, että Amir al-Ayadi yrittäisi myös Harriet Jonesia. Saa nähdä tapahtuuko joulun tienoilla jotain muutoksia.

Gabriel Rover ja Myles Stanson eivät ole vieläkään varsinaisesti julkistaneet suhdettaan, mutta jokainen tuntee tämän kaappihomopariskunnan. Se, miksi he eivät näyttäydy julkisesti kahdestaan, herättää tosin kysymyksiä. Häpeääkö jompi kumpi toista? Homous on nykypäivänä ihan normaali asia, joten Korpparikaaos kannustaa julkiseen rakkauden levittämiseen.

Uusi pari on myös syntynyt, sillä Henry Fitzgerald ja Stella Gibbs seurustelevat nykyään. Tästä ei ollut mitään merkkejä aiemmin, joten joko kaksikko on onnistunut salamaan suhteen jopa meiltä, tai sitten tässä on jotain epäilyttävää. Toivotamme kuitenkin onnea valitsemallenne tielle.

Timothy Morgan ja Eliza Levi ovat yhä yhdessä. He ovat luultavammin tämän koulun yksi vakaimmista pariskunnista, vaikkakin Eliza onkin hieman tuliluontoinen. Hauskaa kyllä, hän tulee toimeen myös Vivianna Westin kanssa, mikä on jo oma saavutuksensa.

Nuorissa on tulevaisuus, ja emme todellakaan saa unohtaa koulun uutta rohkelikkokolmikkoa. Korpparikaaos tosin pohtii sitä, että miksi rohkelikkoon tuntuu eksyvän aina poikalaumat, joilla on enemmän energiaa kuin aivoja? Puhumme tottakai kolmikosta Remi LaRue, Felix Briggs ja Walter Morgan. He ovat perustaneet bändin, Kolme muskettisoturia. Bändillä on lempinimenä myös Mölyapinat, Kakofonia ja muita vähemmän mairittelevia, mutta ehkä totuuden siemenen sisältäviä lempinimiä.

Näillä merkeillä ilmoitamme teille hyvät lukijamme, että olemme edelleen kartalla siitä mitä koululla tapahtuu. Kuulette meistä aivan varmasti lisää syksyn aikana.

Kuumia tunteita

Korpparikaaos on erittäin ilahtunut tästä keväisestä romantiikan virrasta mikä on alkanut. Rakkaus ja intohimo näkyy joka puolella, varsinkin ihmisissä joista ei olisi voinut tätä odottaa.

Armstrong Jones on vihdoin ja viimein onnistunut nappaamaan Vivianna Westin itselleen, onnittelut hänelle siitä. Huhu kuitenkin kertoo, että Jones pelaisi varman päälle ja lämmittelee rohkelikkotornissa Stella Gibbsiä. Kaksikkohan oli vauvaviikolla parina ja heidän vauvanhoito näytti sujuvan oikein mallikaasti. Ehkä Jonesin tunteet ovat lämmenneet myös Gibbsin suuntaan? Korpparikaaos kuitenkin varoittaa Jonesia, sillä aiemminkaan naistennaurattajat eivät ole saaneet hyvää vastaanottoa.

Harriet Jonesin ja Travis Stansonin suhde taas kuumenee aivan uudella tasolla. Ennen hyvinkin sopusointuinen pari on päätynyt suhteessaan siihen tilanteeseen, missä ei ollakaan enää samaa mieltä joka asiasta. Stanson on kasvattanut selkärangan, eikä enää mene Jonesin pillin mukaan. Sietääkö Harriet Jones vastaan väittämistä, vai kariutuuko suhde tähän?

Lempi leiskuu myös aivan uudella tasolla, sillä Korpparikaaos on saanut tietoonsa Grace Westin salatut tunteet Henry Fitzgeraldia kohtaan. Kaksikollahan on iso ikäero, mutta se ei tunnetusti Westejä taida hidastaa. Grace West kirjoittaa nimittäin erittäin laajasti Fitzgeraldin plussat ja miinukset.

+Henry on hyvännäköinen

+Henry soittaa hyvin viulua

+Henry on hauska

+Henry on älykäs, jos vain haluaa

+Henry tulee toimeen Vivin kanssa

+Henry ymmärtää, että musta tulee ammattimuusikko

+Me ollaan samalla aaltopituudella

-Henry on välillä vähän harkitsematon

-Ikäero… tosin ei se myöhemmin ole este

Nuorempi West on selkeästi pohtinut asiaa, sillä plussien ja miinuksien lisäksi West on miettinyt myös muita argumentteja. Selonteossaan hän mainitsee muun muassa sen, ettei Fitzgeraldin tarvitse tehdä mitään fyysistä. Fitzgeraldin kannattaa myös odottaa vain neljä vuotta, sillä sen jälkeen West ei enää ole omien sanojensa mukaan ”sakkolihaa”. Perusteluina myös on hyvä suhde Armstrong Jonesiin, Fitzgeraldin hyvä suhde vanhempaan Westiin

Kuitenkin, Henry Fitzgeraldin kannattaa olla varuillaan, sillä Westit ovat tunnetusti tottuneet saamaan haluamansa. Korpparikaaos ei usko, että Grace jäisi isosiskojensa varjoon päättäväisyydessä.

Huispauskatsaus

Huispauskauden viimeinen kierros lähenee, joten on aika ruotia jokaisen joukkueen tämänhetkinen tilanne.

Ensimmäisessä otteluparissa 23.4. kohtaavat Puuskupuh ja Luihuinen, liigan ykkönen ja peränpitäjä. On siis perusteltavaa odottaa Puuskupuhilta taas yhden vahvan kauden jälkeen dominointia ja ottelun voittotodennäköisyydetkin ovat vahvasti kallellaan keltamustille. Otetaanpa kuitenkin lähempään tarkasteluun Luihuisen joukkue, joka ei Vivianna Westin epäilemättä raudanlujasta kurista huolimatta ole pärjännyt oletusten mukaan.

Luihuisten joukkueessa kuluvalla kaudella on nähty paljon potentiaalisia yksilöitä ja paikoittain jopa loistavaa tiimityötä. Joukkueen kompastuskiveksi onkin tullut Westin taitamattomuus sovittaa isot egot ja lahjakkuudet toimimaan yhdessä joukkueena. Rover ei ole varakapteenina ottanut kovinkaan näkyvää roolia ja nyt olisikin hyvä hetki kyseenalaistaa Westin varakapteenivalintaa.

Luihuisten joukkueen jäsenistä monilla on ollut melkomoinen vuosi yksityiselämässä ja se kieltämättä näkyy joukkueen suoriutumisessa. Löytävätkö Stansonin ja Lefebvren kaadot taas toisensa viimepelin hapuilusta huolimatta? Saako Rover kerätty itsensä yksityiselämän ihmissuhteista huolimatta ja tärkeimpänä: saako West kerättyä joukkueensa viimeistä ottelua varten ja nousemaan pois jumbosiljalta?

Toisessa otteluparissa kohtaavat tasapisteissä olevat Rohkelikko ja Korpinkynsi. Vaikka tilastojen valossa näyttää siltä, että kyseessä on lähinnä kamppailu kakkossijasta, on Luihuisen onnistuessa yllättämän vielä kummalla tahansa joukkueella mahdollisuus voittaa tämän vuoden huispausmestaruus, josta Rohkelikolla on kulunutkin jo tovi.

Rohkelikko on ehdottomasti kauden suurin yllättäjä, sillä viimevuodet joukkueella ovat olleet rehellisesti sanoen ponnettomia. Alkukauden eittämättä yllättävä ja jopa tuurivoitoksi kutsuttu voitto Luihuisesta ja vahva ottelu Puuskupuhia vastaan ovat vakuuttaneet skeptistä huispauskansaa. Saako Morgan pidettyä hermonsa kurissa ja johdettua joukkueensa tarvittavaan voittoon Korpinkynnestä ja ehkä jopa voittoon asti?

Korpinkynnen joukkueen kapteenivalinta on saanut muilta tuvilta paljon kritiikkiä, mutta tilastojen valossa jotain on tehty oikeinkin. Luvassa on huispauskauden ehkä mielenkiintoisin ottelu. Saako Morgan totutun kaavan mukaan lopettaa viimeisenkin pelinsä kapteenina tappioon lunastaen kantaakseen ikuisen epäonnistujan viitan? Miten pärjää paljon epäilyjä saanut Korpinkynnen lähes täydellisen muodonmuutoksen kokenut joukkue? Ja tärkeimpänä: kuka voittaa huispausmestaruuden?

Alla voitte vapaasti jakaa kommenttejanne asetelmiin liittyen.